Atk-kerho
Atk-kerhoa voisi kutsua myös tietokone-kerhoksi.
Kokoonnumme Vantaan Invalidit VANIN ry:n tiloissa Markkulassa vapaamuotoisesti yhteen tuoden paikalle (joillekin) rakkaimman ongelmanlähteemme: tietokoneen.
Järjestämme kerhon kerran kuukaudessa, joka kuukauden toisena maanantaina kello 17-20. Poikkeuksena kesä ja heinäkuu, jolloin kerhoa ei järjestetä.
Kaikilla meillä on tietokoneen suhteen myös erityistarpeita, ja ehkäpä porukalla pystymme toinen toisiamme auttamaan.
Kartoitamme alkuun tarpeita ja sitten siirrymme myös tiettyjen käytännön asioiden pariin, kuten esimerkiksi:
hyvät ja tehokkaat käytännöt työskentelyyn tiedostojen kanssa
sähköpostitilien luominen
Sähköpostien liitteet
kännykän ja tietokoneen kalenterin sekä sähköpostien synkronointi
Muita aiheita sitten osallistujien toivomusten mukaan.
Mukaan otettavaa:
oma kannettava tietokone virtalähteineen
mahdollisesti myös älypuhelin
lisäksi aina hyvä tapa pitää kynä ja paperia matkassa.
Varsinaista opetusmateriaalia ei ole, mutta sitä voi kerhon edistyessä silti kertyä.
Olen Arto Päivinen, asuen nyt kohta 11 vuotta Vantaalla paluumuuttajana.
Tietokoneet ovat olleet harrastukseni nuoruudestani asti, ja jossain vaiheessa ne kuuluivat jokapäiväiseen leipääni työkaluinani.
Maailmalle läksin sähköasentajana, ja minulla on sveitsiläinen ylempi ammattitutkinto automaatioalan asiantuntijana.
Urallani olen seurannut, miten tietokoneet yhä enemmän nivoutuvat itsenäisiin teollisuuden automaatiojärjestelmiin, ja erinäisten väylien yleistyessä niiden oli myös pystyttävä keskustelemaan keskenään - “saarekkeista” oli tultava “joukkue.”
Lisätietoja: Arto Päivinen 045 185 3510, arto.paeivinen@gmail.com