Välimerellä

Omatoimimatka: Välimeren risteily

Unelmien matka oli edessä, kun aamulla lähdimme taksilla kohti lentoasemaa. Paljon tämä matka vaati paperitöitä ja etukäteisvalmisteluja, sillä lähdin matkaan yksin 8- ja 10-vuotiaiden poikieni ja avustajakoira Martin kanssa. Ihan ensimmäiseksi piti varmistaa, että saan henkilökohtaisen avustajan mukaan. Kuulun Henkilökohtaisten avustajien työnantajien liittoon, eli Hetaan, jonka mukaan vammaiselle ihmiselle on maksettava avustajan kohtuulliset matka- ja majoituskulut. Olin säästänyt matkaa varten vuosia, enkä ole matkustanut avustajan kanssa aikaisemmin. Kohtuullisena pidetään yleensä kerran vuodessa viikon ulkomaan matka, alle 1000€:n kustannuksia. Lisäksi koiran kanssa matkustaminen vaatii kaikkien maiden rokotusvaatimusten selvittämistä ja etukäteen on katsottava koiran passi merkintöineen kuntoon ja lähetettävä laivayhtiölle etukäteen. Finnairille koirasta riitti soitto samalla, kun ilmoitin pyörätuolini mitat.

Lentäessä avustaja- ja opaskoirat matkustavat matkustamossa. Ensikertalaisena koiran kanssa minua jännitti enemmän, mutta matka sujui hyvin. Italian päädyssä otimme lentokentältä junan Roomaan. Saimme erinomaista palvelua juna-asemalla ja meidät ohjattiin tilavaan invavaunuun.  Konduktööri vielä hääti terveet pois invapaikalta. Rooman rautatieasemalla Terminissä oli vastassa pitkä taksijono. Lämpöasteita oli 34 ja oli varsin tukala olo ainakin koiralla. Meidän pelastus onneksi oli oma taksitolppa vammaisille. Välittömästi paikalle tuli tilataksi, johon mahduimme hyvin.

Olimme varanneet matkan Tjäreborgin kautta. Tjäreborgilta oli unohtunut kysyä myös hotellilta, onko avustajakoira sallittu ja onko Hotelli esteetön. Näin ei kuitenkaan ollut vaan hissiin ei pyörätuoli mahtunut ja kuuna päivänä ei Hotellissa ollut koiria ollut. Onneksi pystyn kävelemään ja jätin tuolin aulaan. Tekivät poikkeuksen koiran suhteen ja varmistivat kovasti, ettei koira hauku, tai revi tapetteja. No hyvinhän Martti hotellissa käyttäytyi. Illalla kävimme Rooman nähtävyyksiä katsomassa. Rooman kadut ovat varsin huonossa kunnossa ja jalkakäytävät usein kaltevia. Manuaalituolilla kulkiessa siis avustaja on enemmän kuin tarpeen.

Seuraavana päivänä oli tiedossa junamatka Civitavecchian satamakaupunkiin, josta laivamme Norvegian Epic lähti. Olin varannut liput etukäteen netistä, joka oli virhe, sillä juna ei ollutkaan esteetön.  Missään ei ollut tietoa näistä asioista lippuja varatessa. Ukkonen jylisi ja satoi kaatamalla. Koko Rooma oli sekaisin. Onneksi kuitenkin Martin hermot piti ja kaikuvalla juna-asemalla löysimme oikeaan junaan. Nostimme pyörätuolin kyytiin ja kiipesin portaat ns. invavaunuun, jossa oli pyörätuolipaikka. Meidän varsinaiset lippumme olivat toiseen vaunuun, joten poikani ja avustajani joutuivat seisomaan. Martille ei ollut tilaa kuin käytävällä, mutta muuten matka meni hyvin. Ainoa ongelma oli, että päädyimme laiturille, mistä ei ollut esteetöntä kulkua pois. Edessä oli pitkät rappuset alas ja ylös. Näinpä avustajani lähti hakemaan apua. Asemahenkilökunta ei osannut englantia, joten paikalle kutsuttiin poliisi, jonka avulla saatiin kantoapua raskaalle pyörätuolilleni.

Sataman terminaalissa lähtöselvitykset menivät sujuvasti ja vasta tässä vaiheessa koiran paperit haluttiin nähdä ensimmäisen kerran. Laivassa meitä oli vastassa risteilyemäntä, joka vastasi vammaisista matkustajista. Meidän hyttimme parvekkeelle oli järjestetty koiralle hiekkalaatikko ja sain puhelinnumeron tälle ihanalle henkilölle. Koira piti olla kytkettynä kuonopannalla laivan yleisissä tiloissa. Pyörätuolilla liikkuminen laivalla oli helppoa. Apua sai ruokaillessa ja Norvegianin “freestyle” tyyli sopi meille, jotka nukuimme pitkään ja lasten kanssa pääsimme mihin aikaan vain syömään. Avustajallani oli eri huone samalla kannella ja huoneesta pystyi soittamaan toiseen, jolloin sain kätevästi soitettua apua.

Laivareissu meni mahtavan hyvin. Ainoa ongelma oli Martin pissatus, sillä hiekkalaatikko ei ollut mieleen, vaikka pohja vaihdettiin purusta hiekkaan ja laatikot varustettiin kukka-asetelmilla, jotta herra nostaisi jalan - mutta ei! Niinpä ulkoilutin koiran aina maissa aamupäivällä ja iltapäivällä, ja yhtenä meripäivänä hoidin ulkoilutuksen hölkkäradalla niin, että Martin kyykistyessä ujutin kroonikkovaipan alle, jolloin vältyttiin lammikolta.

Paluumatkalla junahenkilökunnalla oli menossa lakko, meillä oli aikaa Roomassa vielä neljä tuntia ja kävimme katsomassa Colosseumin. Sinne pääsee pyörätuolilla jonojen ohi ja maksutta avustajineen. Pojat olivat vaikuttuneita. Lähtiessämme junalla kohti lentokenttää, kohdallemme osui konduktööri - rouva, jonka päivä meni pilalle, kun vaunun invaluiska juuttui. Hän valisti meitä, että ’Ensikerralla koirat ovat kiellettyjä Italian junissa’. Informoin häntä paremmalla tiedolla ja näytin puhelimella netistä tiedon, että opas- ja avustajakoirat ovat tervetulleita kaikkiin julkisiin kulkuvälineisiin Italiassa. Lisäksi lemmikkikoirat ovat myös tervetulleita, tosin heille pitää ostaa oma lippu. Konduktööri soitti esimiehelleen, halusi nähdä poikieni passit, ettemme huijaa poikien iästä (alle 12-vuotiaat matkustavat maksutta) ja häipyi paikalta.

Ensikerralla valitsemme lähtökaupungiksi Espanjan Barcelonan, sillä Barcelona on Euroopan esteettömimpiä kaupunkeja. Roomasta lähteminen vaati pientä seikkailuhenkeä, mutta varmistaen etukäteen, että siirtymisiin varataan tupla-aika, voi olla hyvillä mielin. Tilanteista selviää yleensä heiluttamalla ja huitomalla käsiä tehokkaasti, jolloin italialaiset ymmärtävät paremmin tilanteen vakavuuden. Kaiken kaikkiaan niin Italiassa, Ranskassa, kuin Espanjassakin pyörätuolilla pääsee jonojen ohi. Oli sitten kyse nähtävyys- tai vessajonosta.

Minna Marttinen 23.09.2016