Tekniikan museossa

Monipuolinen museo Vanhankaupunginlahdella

MIESTEN JUTTU TEKNIIKAN MUSEOSSA 4.11.2015

Miesten jutun aktiivit tutustuivat Tekniikan museoon Helsingin Viikissä syksyisessä auringonpaisteessa museon tarjotessa joukollemme ilmaisen opastuksen, oppaana Maddie Hentunen. Mobiiliopastus toimii nettiselaimessakin. Tekniikan museo on valtakunnallinen erikoismuseo, johon voi tutustua vaikka yleisöopastuksena joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina klo 14 alkaen. Sisäänpääsy on toistaiseksi ilmainen. Maanantaisin museo on suljettu, torstaisin auki klo 9-19. Pienen hakemisen jälkeen löysimme pyöreään museorakennukseen, jossa pääsi melko hyvin liikkumaan pyörätuolilla. Kunhan ensin oli päässyt sisään luiskan jälkeisestä ovesta museon vahtimestarin avustuksella.

Museon päärakennuksessa kerrosten välillä pääsi kulkemaan hissillä, jolloin voi hyvin tutustua rakennuksen perus- ja vaihtuviin näyttelyihin. Tänä vuonna on esitelty ainutlaatuinen historiakuvien näyttely. Museolta saa mukaansa Kysy museolta -tiedustelun, jonka avulla museoalan ammattilaisille voi esittää alan kysymyksiä vaikka internetin kautta. Tekniikan museo on perustettu 1970 toiminnan päästessä täyteen vauhtiin 1972. Museon taustalla on Tekniikan museon säätiö, joka on perustettu 1969. Esineitä on tällä hetkellä näytteillä noin 5.000 ja varastoituina kymmenkertainen määrä. Kaikkia esineitä pyritään kierrättämään museon näyttelyissä.

Kustaa Vaasa päätti 1500-luvulla perustaa Helsingin nykyisen Vanhankaupungin alueelle Kuninkaankartanon saarelle, joka oppaamme mukaan -70-luvulle asti tunnettiin Siltasaarena. Paikalta on ennen kulkenut vanha siltalinja, jota aiemmin alueella sijaitsi kuninkaan kartano hallintokeskuksena Ruotsin vallan aikana. 1640 kaupunki siirrettiin lähemmäs nykyistä keskustaa, nykyisen Senaatintorin tuntumaan. Paikkaa oli nimittäin hankala puolustaa, koska Vanhankaupunginlahti on hyvin matala. Myöhemmin Helsinki kasvoi nielaisten Vanhankaupungin alueen, joka sai tällöin nimensä muuttuen Helsingin vanhimmaksi kaupunginosaksi.

- 1800-luvun lopussa Helsinki alkoi olla niin suuri, että kaivot alkoivat ehtyä, kertoi oppaamme. Tästä syystä kolera ja lavantauti alkoivat levitä. Tekniikan museon pyöreä hallimainen päärakennus on Kuninkaankartanon saaren vanhin rakennus vuodelta 1877. - Tässä hallissa hiekkasuodatettiin juomavettä, myöhemmin otettiin muitakin metodeja käyttöön, hän lisäsi. Viereiset punatiiliset rakennukset ovat vuosilta 1895 ja 1909. Päärakennus on Helsingin vanhin vedenpuhdistuslaitos sekä juomavettä että sammutustarvetta varten rakennettuine putkistoineen. Toisella puolella jokea sijaitsee Voimalamuseo, joka on avoinna huhtikuusta syyskuuhun. Voimalamuseossa voi tutustua vesi- ja höyryvoimalaan sekä erilaisiin pumppuihin.

Tekniikan museossa on tällä hetkellä perusnäyttelynä avoinna puunäyttely, joka kertoo suomalaisesta puuteollisuudesta, metsästä ja paperiteollisuudesta. - Sitten meillä on kemian näyttely, jossa on hirveän paljon erilaisia osa-alueita, kertoi oppaamme. Näitä osa-alueita ovat lääketeollisuus, öljynjalostus sekä arjen kemia, johon museossa paljon keskitytään. - Arki ja innovaatiot ovat semmoiset, mitkä ovat meidän sydäntä lähellä, tarkensi opas. Tekniikan museossa esitellään paljon keksintöjä ja keksijöitä. Metallinäyttelyt ja viestintänäyttely ovat tällä hetkellä osittain kiinni perusnäyttelyn uudistuksen valmistelun takia. - Päärakennuksen yläkerrassa on Liikkeelle!  -  valon ja voiman näyttely, joka on Trafiikkimuseoiden yhteinen teemanäyttely, kertoi opas. Trafiikkimuseoiden esitteessä käydään läpi niin Ilmailumuseo kuin esimerkiksi Tampereen ja Kangasalan museoita. Tekniikan museon omassa esitteessä selvitetään yhteystiedot aukioloaikoineen. Palveluesitteessä ja netissä kuvataan nykyiset museon palvelut, joihin voi saada taustaa museon toimintakertomuksesta.

Jouni Kaukonen 25.11.2015