Pihatapahtuma 2015

PERINTEINEN PIHATAPAHTUMA vietettiin

sunnuntaina 24.5.2015 klo 11-15

Markkulassa, Vanha Kuninkaalantie 5, Tikkurila

Ohjelmassa oli mm.

Kuvataidekerhon taidenäyttely

Teknologialainaamo

Elävää musiikkia ja iloista yhdessäoloa

Muurinpohjalettuja, makkaraa ym.

Askartelijoiden käsitöitä myynnissä sekä arpajaiset.

------------------------------

Taidetta ja tekniikkaa lähes kauniissa säässä 24.5.2015

VANTAAN INVALIDIEN PERINTEINEN PIHATAPAHTUMA MARKKULASSA

Vantaan Invalidit ry:n hallituksen jäsen Tuulikki Lahti toivotti läsnäolijat tervetulleiksi Vantaan Invalidien toimitilalle viettämään Pihatapahtumaamme kesäkauden avauksena. Kevät toi muun ohella perinteisen Pihatapahtuman ja tästä myös laulettiin periteisessä yhteislaulussa. Tuulikilta sujui joviaaliin tyyliin myös tilaisuuden juontaminen. Yhdistyksen saunalla saattoi tutustua sekä kuvataidekerhon näyttelyyn että Tikkurilan ja Myyrmäen kirjastoissa toimivan Teknologialainaamon tuotteisiin vammaisten arjen helpottamiseksi. Muurinpohjalettujen ja makkaran syöntiä säestettiin elävällä musiikilla ja Seija Timosen lausuntaesityksillä. Myynnissä oli myös askartelukerhon käsitöitä sekä arpoja. Talo tarjosi vanhaan tapaan ainakin ensimmäisen kahvikupillisen.

Kasakka-asuihin sonnustautunut lauluduo Metelitza Andrei Kokolev & Antero Manninen esitti aluksi tunnelmoiden venäläistä romanttista haitarimusiikkia, kuten Tummasilmäisen kasakkatytön, sekä räväkän juomalaulun niille, joiden kahvihammasta tässä vaiheessa jo alkoi kolottaa. Sitten olikin jo Seija Timosen vuoro esittää sekä lapsuuden mielirunojaan että Kantelettaren runoja. Keravalle muuttanut entinen Korson Kaisa eli Raili Eronen pakinoi ja Ulla Tapaninen esitti Länsi-Vantaan jaoston tervehdyksen. Leena Hästbacka esitti yleisölle säestettynä Molli-Jorin kappaleita. Kesäistä tunnelmaa alkoikin tässä vaiheessa olla kuin lavatansseissa.

Laurea-ammattikorkeakoulun kolme opiskelijaa esitteli saunalla Teknologialainaamon tuotteita. Valikoimaa voi osin lainata kokeiltavaksi viikoksi tai pariksi kirjastokortilla Tikkurilan ja Myyrmäen kirjastosta ennen kuin mahdollisesti ostaa kyseisen tuotteen. Näissä kirjastoissa voi siis tutustua tuotteisiin, joita nyt esiteltiin, ja moniin muihinkin apuvälineisiin. Tuotteiden teemoina ovat

  • asumisen turvallisuus ja henkilökohtainen turvallisuus,
  • toimintakyky, liikunta ja ravitsemus,
  • terveyden seuranta ja omahoito sekä
  • yhteydenpito ja sosiaalinen hyvinvointi.

On siis aika kattava paketti! Kävimme katsomassa sisään pyrkijän videoivaa ovikelloa, jonka näytön saa kiinnitettyä haluamaansa paikkaan - tarvittaessa varustettuna oven avauksen kaukosäädöllä. Valikoimissa oli nähtävillä isopyöräisestä rollaattorista lähtien apuvälineitä gps-paikantimiin ja helppokäyttöisiin puhelimiin sekä liesihälyttimiin kosteusanturin lisäyksen mahdollisuudella. On siis luvassa huoletonta astianpesua! Lisäksi mm. lukemisen apuvälineitä ja verenpainemittareita saa lainattua kokeiltavaksi edellä mainituista kirjastoista.

Saunatiloissa esitellyille kuvataidekerhon tauluille saivat katsojat antaa pisteitä, mutta mikä taulu mahtoi olla suosituin? Näytteillä oli yli kolmekymmentä mainiota taulua. Yli kolmekymmentä katsojaakin oli malttanut arvioida suosikkiaan. 

Ajoittaisesta pienestä tihkusateesta huolimatta Pihatapahtuma oli jälleen mainio tapaamispaikka ja monipuolisen ohjelmiston ja syötävien nauttimistilaisuus! Trvetuloa taas ensi vuoden Pihatapahtumaan!

Jouni Kaukonen

-------------------------